Viime heinäkuussa 2017 olimme siskoni ja poikani 8v. kanssa matkalla Raahesta Ouluun siskoni autolla. Olimme matkalla Oulun rautatieasemalle, josta matka jatkuisi junalla poikani kanssa Etelä-Suomeen, kohti kotia.

Revonlahdella auto päästi savut konepellin alta. Sisko ajoi auton nopeasti tiensivuun ja jännityksellä avasimme konepellin: onneksi vain savua, ei tulta. Ihmettelimme tilannetta ja ehdimme jo kysyä miehistä apua tietyöläiseltä. Hänkään ei osannut neuvoa tilanteessa. Auto ei käynnistynyt. Matkanteko näytti pysähtyneen siihen ja ehtiminen Oulusta lähtevään junaan alkoi jännittämään.

Lopulta meni ehkä viitisen minuuttia auton savuttamisesta ja reunaan ajosta, kun luoksemme kurvasi pick-up auto. Auton kuski kyseli kuulumisia, katsoi konepellin alle ja totesi, että voi hinata auton paikalliselle huoltoasemalle, jossa oli myös korjaamo. Korjaamolla automme hinannut kuski jäi yhdessä autokorjaajan kanssa katsomaan auton moottoria. Samalla minä yritin selvittää, millä keinoilla pääsisimme jatkamaan matkaa (vielä yli 50 km) Ouluun junalle. Bussiaikataulut eivät täsmänneet toiveisiini ja ainoaksi vaihtoehdoksi näin ollen jäisi taksi.

Kun menin kyselemään paikallisen taksin numeroa, automme hinannut kuski ehdotti, että hän voisi viedä meidät Ouluun. Ei hänellä kuulemma ollut juuri nyt kiire muihin hommiin ja samalla hän voisi hoitaa asioita Oulussa. Tartuin tarjoukseen.

Siskoni jäi vielä autonraadon luokse Revonlahdelle ja poikani, minä sekä meidät pelastanut kuski lähdimme kohti Oulua. Matka sujui mukavasti ja meillä jäi vielä aikaa käydä marketissa matkaeväsostoksilla. Junaan ehdimme 10 min. ennen lähtöä. Lomamatka oli pelastettu! Meitä auttanut kuski ei olisi ottanut mitään maksua matkasta ja auttamisesta. Ostin hänelle kuitenkin täytetyn Reissumiesleivän ja annoin puoliväkisin hiukan polttoainerahaa.

Jälkeenpäin olemme miettineet lämmöllä meitä auttanutta kuskia. Hänen pyyteetön avuntarjoaminen, ystävällinen ja rauhoittava toiminta sekä nokkeluus pelasti meidän lomaltapaluumatkan.

Siskon autoa ei sen sijaan voitu pelastaa. Mutta se on eri tarina.

Virpi, Järvenpää

Tämä ei ole suuri sankaritarina, jossa pelastui kymmeniä ihmisiä. Tässä sankari tarinassa pelastui päiväni sekä mahdollisesti henkeni ja äitini auto. Olin menossa ensimmäistä kertaa Porista Niinisaloon katsomaan armeijassa olevaa poikaystävääni. En ollut ajanut matkaa ennen ja olin muutenkin itku kurkussa raskaan päivän jälkeen sekä kiristyneen aikataulun, jonka mukaan en ehtisi Niinisalossa olemaan kauaa.

Olin juuri kääntymässä tielle, joka vie Porista isolle tielle mutta matkani keskeytyi, kun nainen juoksi eteeni ja huitoi käsiään ilmassa. Nainen oli liikkeellä pienen lapsensa ja miehensä kanssa, pidänkin siis rohkeana tekona juosta kääntyvän auton eteen, jota ajaa vielä juuri kortin saanut tyttö. Aluksi ihmettelin naisen käytöstä ja olinkin jo kääntynyt tietä kohti, kunnes huomasin kielletty ajosuunta -merkin. Olin niin huojentunut ja onnellinen siitä, kuinka nainen mitään ajattelematta kiiruhti eteeni. Ilman tätä naista olisi voinut sattua vaikka mitä. Ainakin liikenne ruuhkaa, kun yritän peruuttaa pois rekan tullessa vastaan ja samalla tiellä josta tulin olisi ollut kauhea ruuhka.

Nea, Pori

Olin tulossa Kanarian lämmöstä kotiin talvella. Kone laskeutui Kuopioon ja autoni oli lentokentällä parkissa. Autoni lähti eka startilla ja suuntasin kotiin tietä, joka ei ole valaistu. Autoni herjasi, että joku ovi ei ole kiinni, ovet olivat osittain jäätyneet tuiskussa ja sateessa.  Alkoi hirvittää, kun matka jatkuisi moottoritietä, jos ovi aukeaisi matkalla. Pysäytin auton jossain tien risteyksen luona olevalle bussipysäkille. Laitoin oven kiinni, mutta auto sammui siihen. ”Tyhmänä mummona” olin jossain vaiheessa räväyttänyt sumuvalot päälle. Oli tosi pimeää, hirveä sade ja tuuli, kello yli kymmenen illalla. Siis kaikki myös autossa oli pimeää. Minulla oli yksi varapuhelinnumero, johon soitin, mutta sanoin, että yhdestä talosta näkyy valoa ja käyn kysymässä sieltä apua.

Hyppäsin autosta ja ihan vaistomaisesti nostin peukalon, kun pieni auto sattui tulemaan samasta suunnasta kuin itse olin ajellut. Se pysähtyi ja ystävällinen rouva kysyi hätääni. Hän oli töistä tulossa ja sanoi, että mies kyllä auttaa, jos on hereillä. Hän soitti kotiin ja kohta mies tuli irtoakun kanssa ja antoi virran autoon. Kielsi pysähtymästä matkalla ja suositteli heti auton huoltoa. Heillä oli kaksi autoa, mutta eihän näistä uusista autoista kai annetakaan virtaa, kun koko digijuttu menee sekaisin eikä ainakaan kaikki osaa itse niitä laittaa kuntoon. Minulla oli kyllä ”enkelit mukana”. Olin ottanut onneksi lisävaatteita autoon mutta olisin varmaan paleltunut siinä säässä, jos olisin joutunut odottamaan apua kauemmin, puristin rattia koko kotimatkan, ettei vaan auto jättäisi tielle.

Tämä ystävällinen pariskunta kyllä on sankaripariskunta. Valitettavasti olin niin järkyttynyt, etten tajunnut kysyä heidän nimeään, enkä tajunnut katsoa rekisterinumeroita, oli niin pimeääkin. He eivät ottaneet mitään korvausta. Olen monta kertaa ristinyt käteni ja harmitellut etten ole heitä muistanut edes kukkasin, mutta liikun siellä päin tosi harvoin. He kyllä ansaitsisivat tämän sankaruuden. Oli se sää niin hirveä ja sain avun alle aikayksikön! On hienoa, että etsitte näitä sankareita! Olen saanut kyllä tarvittaessa apua muulloinkin vuosikymmenten aikana!

Liisa, Iisalmi

Jäimme mieheni kanssa jumiin hirveään kuraan pienellä metsätiellä. Saatiin onneksi soitettua pari kaveria apuun. Siinä pari tuntia kaatosateessa lapioitiin kuraa ja koitettiin saada renkaiden alle pitoa. Ehti tulla jo pimeäkin ja melkoinen epätoivo, mutta niin vain loppujen lopuksi saatiin auto irti ja päästiin kotiin lämpimään. 

Sarianna, Oulainen